maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tylsää

Perjantai-iltana kun pesin hampaita, mun niska naksahti silleen etten pystynyt tekemään mitään. En ees nukkumaan. Nyt on maanantai, ja ensimmäinen päivä kun voin jo vähän kääntää päätä. En kuitenkaan vielä oo työkykyinen, torstaina vasta. Viikonlopulle oli vaikka mitä suunnitelmia, aurinkokin paistoi, mutta suoraansanottuna en paljoa viikonlopusta muista, sängyn pohjalla vietin suurimman osan ajasta.

Tää onkin ollut varmasti tosi ahdistavaa myös Vilille, koska se ei yhtään ymmärrä että mitä tää tällänen nyt on, että "oot kotona, mutta mitään et tee mun kaa". Toisaalta taas oon hyvin otettu siitä huomiosta mitä oon saanut siltä; valvoo mun unia ja vahtaa jokaista mun liikettä, seuraa vessaan jos mahdollista ja petaa vessan matosta mun jalkojen päälle pedin ja nukahtaa siihen. Oon ihan 100 varma, että se tietää, että oon kipeä. 

Aamulla lastenohjelmia piiiitkän aamulenkin sijaan.
Ja vähän lisää lastenohjelmia. Muumit ja ruudussa VILIjonkka.
Onneksi Vili malttoi myös seurata telkkua parin ohjelman verran, ennenkuin huomio-show alkoi.

Tää päivä onkin tosiaan ollut helpompi, ja ollaan tehty jo vähän jotain. Käveltiin pitkä lenkki päivällä metsässä ja pelloilla. Etsittiin monta kertaa mun kadonneita rukkasia ja tehtiin mitä huvitti. Kotona tehtiin takapääharjoitteita Vilin lelulaatikon avulla, käännettiin se ympäri ja pyörittiin ympäri. Ensin etutassut laatikolla molempiin suuntiin, ja sen jälkeen takatassua laatikolla ja molempiin suuntiin. Jälkimmäinen on paaaaljon vaikeampi. 

Toko
Oli myös tokotreenit jossa Vili jostain syystä oli tosi häiriöherkkä, lähinnä erään tyttökoiran perään. Voih noita nuoria poikia ja niiden ajatuksen juoksua. Paikkamakuun pelasinkin varman päälle ja palkkasin muutaman kerran ja vasta lopussa uskaltauduin normaalin matkan päähän odottelemaan kun huomasin, että Vili rauhoittui. Tehtiin myös ruutua ja seuraamista. Lähetys ruutuun namialustalle ja bileet. Vili lähtee herkkujen luo aina mukavalla vauhdilla. Seuraamista suoraan vasemmalle, sitä ollaankin joskus ihan huvikseen tehty ja se meni ihan ok. Peruuttaminen meni myös ihan hyvin, kriteereinä se, että perusasennot alussa ja lopussa ok. Eihän se peruuttanut, mutta en sitä pyytänytkään. Liikkui kuitenkin mun mukana.

Tällä kertaa treeneissä se ontui lopussa vasenta etutassua? Ihan vähän aikaa ja sitten ei taas mitään.. En huolestunut, koska se ei kipuillut ja se meni niin pian ohi. Ehkä joku pieni venähdys tai sitten se astui jonkun jutun päälle?


2 kommenttia:

  1. Tylsyys on välillä ihan hyväkin asia. Pakon edessä tapahtuva tylsyys on hyvä oppitunti siihen, että on osattava rauhottua sillonkin, kun olis virtaa vaikka mihin, mutta kun mitään ei vaan tapahdu. Siksi näen satunnaisen tylsyyden ihan hyvänä asiana. :)

    Mun Birre ontu sunnuntaina toista etutassuaan rankan jäällä juoksentelun jälkeen. Ei tunnustellessa kipuillut ja meni ohi seuraavaan päivään mennessä kun vaan lepäiltiin. Että tämmösiä nyrjähdyksiä tai vastaavia on ollut liikkeellä täälläkin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mullekin se on vaan välillä todella vaikeaa (esim nyt). Varsinkin kun mieli tekisi tehdä vaikka mitä, mutta kroppa ei vaan toimi. Nyt tuntuu siltä, että Vili voisi tottua tähän, itse en ihan vielä :D

      Yllättävän vähällä nuo koirat loppuen lopuksi kaikista hurjista juoksuista ja paineista YLEENSÄ selviää, onhan tietty joillain huonompikin tuuri. Tai toisaalta, mistäs sitä koskaan tietää, eipä nuo kovin helpolla taida kipuiluja näyttää. Ei auta muu kuin mennä maalaisjärjellä eteenpäin ja yrittää joillain tavoin lukea koirasta, miten sillä menee ;)

      Poista