Entä jos vaan nuolaisen? Nenä maassa, aivot narikassa, kieli keltaisessa lumessa, suu vaahdossa ja alahuuli väpättäen kuljetaan nyt tuolla ulkona. Tai Vili kulkee. Ehkä vähän liiottelin, näin ei todellakaan käy edes joka viikko, eikä tämä kestä kuin noin minuutin verran kerrallaan. Pyritään tietenkin katkaista Vilin touhut, ja tehdä jotain kivaa yhdessä, tietenkin osa lenkistä pyhitetään ihan vaan nenän käytölle. Joskus sille lasittuneelle katseelle ei kuitenkaan voi mitään, kun joku ihana juoksuinen narttu on mennyt samaa reittiä.
Näin kävi viimeksi tänään, paitsi että kyseessä ei ole juoksuinen narttu. Vaan 8 viikon ikäinen hurmaava Flora-heeleri. Huoh, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Siis Vili rakastui, Flora ei. Parin tunnin iskuyritysten jälkeen piti vielä raahautua lenkille, vaikka kuinka olisi nukuttanut. Ulos päästessä onneksi sitä virtaa taas löytyi, eikä ollut ihan turha reissu.
Eipä muuten eilen illalla mitään revontulia näkynyt, vaikka oli ihan pilvetön taivas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti