Nyt sekin on koettu. Heinäkuussa sai hihnalenkkituomion, josta hihnalenkkeiltiin tylsästi aina syyskuun alkupuoliskolle asti (toki hihnailu jatkuu vielä niin kauan kunnes saadaan lupa vapauttaa, mutta nyt suurempien virikkeiden kera). Itse koin jonkinlaisen masistelun tänä aikana ja omatuntoni oli äärettömän huono pienen puolesta. Vaikka sain ystäviltä ja tutuilta ideoita mitä voitaisi tehdä, paljon jäi toteuttamatta. Vili teki kaikesta niin vauhdikasta, oikeastaan vaan noutokapulan pito oli sellainen missä koira oli paikallaan tai liikkui hyvin vähän. Namien/esineen etsiminen tehtiin juosten, sisälläkin olisi melkein pitänyt pitää hihnassa ja rajoittaa vauhtia. Lopputulos oli se, että jätettiin tekemättä tai tehtiin niin pienellä alueella ettei siinä yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan. Turhauduin.
Vili oli tottunut muutaman tunnin vapaana ulkoiluun per päivä, sekä pari kertaa viikossa ohjatut agility + toko. Siinä sivussa kiersi myös kaikki paikat minne me mentiin ja minne sai koiran ottaa mukaan. Tai no, on se ollut paikoissa missä koirat on kielletty esim. fudista katsomassa. Yleensä kenttien reunoille ei koiria saa viedä. Harrastuksiin kuului myös kaverien kanssa satunnainen hakuilu, raunioillakin silloin tällöin käyntiin ja uitiin sekä uimalassa että luonnossa. Niin ja joskus ollaan eksytty myös virikeluolastoon. Joillekin koirille tämäkään ei välttämättä riitä, varsinkin jos on tottunut paljon enempään, mutta meillä oli kotona rauhallista.
Ehkä joidenkin mielestä otan turhan henkilökohtaisesti koko homman, mutta siltä se nyt vaan tuntuu. Mulla on tietyt arvot ja syyt miksi koiran olen halunnut. Hoidan koiria ehkä vähän liiankin tunteella, mutta itsepähän olen siihen ryhtynyt. Itse olen halunnut koiran. Tottakai siihen kuuluu vastuuta. Ihan samanlailla kuin lapsen hoitamisessa. Jos koira on kipeä, sun velvollisuus on viedä se eläinlääkäriin.
En tiedä kuinka muut koirat (yleistetäämpä nyt vaikka lancashire heelereihin, koska sellainen tässäkin kyseessä) on tottuneet arkensa viettämään, mutta joskus kuulee näitä kauhutarinoita kuinka kaikki hajoaa. Siihen voi olla monta eri syytä, kuten eroahdistus, stressi tai vaikkapa virikkeettömyys. Ollaan kuultu kuinka meillä on helppo/helpot koirat. Joopajoo. Mitä jos ei koskaan tehtäisi niiden kanssa mitään? Voin kertoa, että noilla energioilla mitä Vililläkin nyt on, olisi menty jo monista seinistä läpi silloin kun yksin oloa on harjoiteltu.
Nyt kun on ensimmäinen kontrolliröntgen ollut ja saatiin lupa liikkua hieman enemmän, huomaa että Vilikin on rauhallisempi kotona. Tosin onhan se vielä ihan vauhko, mutta ei se enää ole niin urpo, mitä on ollut kesän aikana kun emme ole tarjonneet joka päivä tarpeeksi virikkeitä.
Jokailtainen jumppatuokio, mitä nyt on tämä viikko toteutettu, on varmasti auttanut sekin. Tosin pitkän ajan jälkeen kun rupeaa enemmän temppuilemaan, saattaa käydä niinkuin meille, että joka treenin joutuu aloittamaan rauhoittumisella. Vili ainakin menee niin kierroksille kun tajuaa, että jotain on tapahtumassa ja että vielä kaupanpäälle on mahkut saada herkkuja!
Harmittaa koko kesä, mutta ei kai se auta enää surkutella. Nyt mennään eteenpäin ja on kivaa kun meillä on pakollisia tehtäviä, ja koko ajan saadaan muutenkin tehdä enemmän ja enemmän. Pikkuhiljaa palataan takasin meidän vanhoihin rutiineihin ja yhteisiin harrastuksiin. <3
Lähinnä tämä juttu pohjautuu nyt kokemukseeni heelereistä, jonka olen saanut muita tutkiskellessa ja Vilin kanssa touhutessa. Juti on vielä niin nuori, ensimmäiset murkkuiätkin vasta tulossa, ettei sitä voi vielä laskea mukaan. Meillä ei ole Vilin kanssa mitään ei toivottua käytöstä. Se toimii arjessa loistavasti ja sen voi luonteesa ja käytöstapojensa takia ottaa ihan minne vaan mukaan. Tosin kovia paukkeita se pelkää, se rajoittaa esimerkiksi uuden vuoden tai loppusodan aikaan liikuskelua (meidän nurkilla kun sellainenkin on koettu).
Hetkinen, yksi ei toivottu juttu on nyt välillä tullut esiin hihnalenkkeillessä. Vetäminen. Varsinkin jos Juti juoksee vapaana vierellä. Onneksi meidän lenkeillä ei yleensä ole kiire mihinkään ja voidaan pysähtyä vaikka joka askeleella harjoittelemaan miten siinä oikeasti kuuluisi mennä.
Tärkeintähän on kuitenkin se, että arki sujuu, vai mitä? Kyllä Vilikin voisi olla tuhma. Jonkun mielestä on normaalia se, mikä minusta luokitellaan tuhmaksi (ja päin vastoin). Onhan se niinkin, että jotkut tekevät paljon hommia yrittääkseen kitkeä tietyn tuhmuuden pois, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tarkoitus ei ole syyllistää eikä arvostella ketään, haluan vain, että näitäkin asioita mietitään, eikä pelkästään koiran ulkonäköä.
Olisin halunnut tuoda tässä jutussa esille pohdiskellen, että heeleri voi olla hyvin haastava jos sen kanssa laiminlyö aivotyöskentelyn. Lähiaikoina, tai no, niin kauan kuin itse olen ollut mukana "heeleripiireissä" (kolme vuotta) on näitä koiria kaupattu ja hankittu mielestäni väärin perustein. Tietenkin tämä koskee myös muita rotuja, mutta henkilökohtaista kokemusta minulla on näistä nuorista heeleripojista, jotka kaipaavat tekemistä.
Ja korostan vielä, että tämä on minun mielipiteeni ja minun koirani.
Tuhmuuskuvat on otettu 2011 ja 2012 vuosien aikana. Paitsi kuva, missä on molemmat koirat, se on otettu tänä kesänä. Juti yrittää aina säännöllisin väliajoin kääntää (kaikki) matot toisinpäin. Ja mikäli niihin on jäänyt lappu missä on tuotetiedot niin siitä tulee hyvin pian silppua.
