torstai 11. lokakuuta 2012

Maaretin huudit

Tässä sen taas näkee, suunnittelin että tänään ei kyllä mitään "erikoista", perus lenkit ja unta palloon. Ei pitäisi suunnitella mitään etukäteen, koska jos meinaa mennä fiilispohjalla niin se ei vaan toimi. Jos sua aamulla väsyttää (niin kuin nyt), niin aika varmasti piristyt iltaa kohden. Ainakin tällä hetkellä toivon niin, koska tänään on agility 21-22. Eilen kävi niin, töiden jälkeen oli energinen olo ja ajattelin kysästä saadaanko "meidän porukka" kasaan jos lähdettäisi jonnekin metsään pyörimään koirien kanssa. Molemmat, sekä Emmi että Maaret olivat melkein heti valmiina lähtemään ulos, mikä tuuri!

Sovittiin, että tavataan Maaretin pihassa ja mennään sen lähimetsään kävelemään. Yritin tolla googlemapsilla katsoa mitä reittiä ollaan menty, mutta eihän siinä metsän kohdalla ole kuin valkoinen läntti, siihen on aika hankala lähteä piirtämään mitään polkuja :D Siellä oli joka tapauksessa kivaa. Tehtiin muutamia piiloja, siten että kaikki koirat päästettiin etsimään samaan aikaan. Siitä tuli aikamoinen sekamelska :D Kukaan ei kuitenkaan kauaa joutunut olemaan "eksynyt", aika nopsaan joku koirista otti hajun ja pelasti meidät :)

Vajaan parin tunnin lenkin jälkeen Vili pääsi pesulle, tassujen vaaleanruskeat merkit oli muuttuneet melkein mustiksi :D Sitten ruokaa naamariin ja lepuuttamaan. Ennen nukkumaan menoa vielä pikaiset iltatoimet ulkona ja sitten se kauan odotettu Zzzzzz.....







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti