keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Virheistä oppii

Eilen oli taas agilitytreenit. Mennessä satoi kaatamalla vettä, mutta jostain syystä se ei vaikuttanut mielialaan ollenkaan. Ei vesisade kyllä normaalistikaan vaikuta tekemisiini sen enempää. Paitsi joskus saatan käyttää sitä tekosyynä :D Treeneissä satoi välillä enemmän välillä vähän vähemmän, mutta ei sitä juurikaan siinä huomannut... Huppu vaan päähän ja menoksi :)

Treeneissä oli taas tekemisen meininkiä! Rata oli hyppy-hyppy-hyppy-putki siten, että hyppyesteet oli suorassa linjassa, mutta kaikki vähän vinossa :D Kellään meidän ryhmässä ei ollut mitään ongelmia hahmottaa niitä silti. Kyllä meillä on fiksuja koiria ;) Em. ratoja oli taas kaksi, eri suuntiin lähtevät ja toinen putki oli musta. Kun molemmat radat oli tehty onnistuneesti niin ne yhdistettiin. Muodoksi tuli öööö... voikohan näin sanoa, Roosa-nauhan muoto :D Yhdistetty ratakin meni kaikilta hyvin :)

Sen jälkeen vuorossa "helppoa" rengastreeniä. Rengas, rengas-hyppy, hyppy-rengas. Sellaisia sarjoja. Välillä kutsuen ja välillä mukana ohjaten. Muut ryhmäläiset oli olleet jo joissain toisissa treeneissä (aluevalmennuksessa ehkä?), joten lopetettiin vähän aikaisemmin.

Ajattelin vielä loppuhöyryillä ottaa vähän tokoa, mutta sen opin, että ei koskaan tokoa agin jälkeen :D Toistepäin kyllä onnistuu, mutta viretila ei kuitenkaan ole enää silloin huipussaan kun agility on selkeästi se ykkösjuttu Vilin mielestä. Koska kaikki muut liikkeet sujuu nyt IHAN hyvin, niin ajattelin treenata hyppyestettä. Voihan PLÖRINÄ. Jälkiviisaana ja ahneena tajusin että ensinnäkin tein ihan liian monta toistoa, koska ei tuntunut millään kerralla onnistuvan. Helpotin ja taas vaikeutin ja äärrrrrrrrrrr, miksi oi miksi :D No mutta... Tiedämpä, etten enää koskaan.....

Eilen ennen treenejä käytiin päivälenkillä Pian ja Sakun kanssa, Saku on Vilin very first friend :D Vili taisi olla himpun verran yli 7 viikkoinen kun ne tapasivat ekaa kertaa. :)

Eilen tapahtui myös aivan ihana juttu! Minusta tuli epävirallinen kummitustäti pienen pienelle tyttölapselle <3 Tänään jo ehkä pääsen sitä ihastelemaan ja äitiänsä halaamaan, viimeistään huomenna :) Oon jo miettinyt mitä sille kerron, mutta voi olla että tosi tilanteessa saatan unohtaa kaikki sanat ja pääsee vaan itku :D

Tänään on Vilillä lepopäivä, tai tietty se "joutuu" normilenkeille, mutta treenejä ei oo. Huomenna on toko :)

Ps. Päästään jatkamaan Korhosen Jennin opeissa myös tämän kurssin jälkeen :) Eilen tuli ilmoitus, että päästiin hakemallemme kurssille jeejee!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti