tiistai 15. tammikuuta 2013

Uusi tokokurssi!

Eilen alkoi uusi tokokurssi. Meillä on ollut nyt monta kuukautta maanantaisin samaan aikaan, samassa paikassa, saman kouluttajan tokoa, joten mitään muuta muutosta ei tule, paitsi että treenikaverit vaihtui :)

Kouluttaja Jenni Korhonen, kurssi on ALO-AVO kisaamaan aikoville. Kaikki koirat on erirotuisia; cavalier, göötti, tolleri, kelpie ja Vili the heeleri.

Samoja juttuja treenaillaan vieläkin, kaikkien luokkien liikkeitä, pääpaino kuitenkin alokkaassa, siihen tähdäten. Treenit meni hyvin, alkuun oli kontaktin pitoa häiriössä. Häiriönä oli uudet koirat ja hallin metelit. Vili ei ota edellä mainituista enää häiriötä "koti-hallissa". Olen huomannut, että lenkeilläkään en pelkää enää sen "karkaavan", jos näkee kaukana tai ehkä vähän lähempänäkin koirakaverin. Liekö aikuistuminen alkanut, vai onko tässä taas joku vaihe ;) Mikälie onkaan, niin on kiva vaihe.

Perusasentojuttuja ja seuraamista, lelu kainalossa, kesken hyvän liikkeen palkka. Eilen keskityin siihen, että palkkasin monipuolisesti ja erilaisissa kohdissa. Se toimi :) Herkkuja kädestä, herkkuja maasta, vetoleikkejä ja pallon noutoa. Riehaannuttiin siinä kesken kaiken myös "painimaankin". Tai tönimistä se lähinnä mun osalta on, mutta se teki hyvää. Ihan kesken kaiken vaan -> riehumista niin paljon kun haluaa.

Toinen asia mitä tunnilla tehtiin, oli seisominen seuraamisen yhteydessä. Tehtiin myös vähän maahanmenoa. Ja välillä vaan seurattiin vähän pidempiäkin pätkiä, ettei ennakointia tulisi. Aloitettiin helpommasta, eli peruutin, Vili seurasi kävellen itse eteenpäin. Sanoin "seiso", käytin naksutinta, jonka jälkeen joko vein palkan suoraan suuhun tai heitin sen. Välillä tehtiin liikettä Vili sivulla, käsky, naks ja käännyin viemään palkan tai heitin sen taakseppäin. Tähän saatiin myös hyvä vinkki = peruutan takaisin Vilin viereen palkkaamaan jonka jälkeen jatketaan matkaa ja uudestaan sama homma. Myös etu- ja takapalkka on hyviä, mutta niitä ei eilen käytetty.

Loppuun kehääntulotarkastus, luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Kehääntulotarkastuksen Vili antaa tehdä, mutta ei kovin mielellään. Väistäisi jos voisi. Siihen meidän kannattaa harjoitella joku ihan oma juttu, esim se että se koskettaa mun kämmentä kuonollaan, tästä oon täällä aikasemminkin kirjotellut, mutta "se vaan on jäänyt".. Palkkasin Viliä koko ajan Jennin rapsutellessa sitä luoksepäästävyydessä, eikä se noussut seisomaan, mitä yleensä tekee! Hurraa! ...empä kyllä oo noin paljoon herkkuakaan sille ennen tarjonnut siinä vaiheessa. Paikkamakuu meni hyvin, ei ennakoinut asentoja ja oli siellä ihan nätisti koko 2minuuttisen. Kerran kävin palkkaamassa "siksi koska muutkin".

Tokon jälkeen 15-20min loppuverryttelylenkki, pikkusen hurjastellen kotiin, koira vaihtuu jalkapalloon ja äkkiä toisiin treeneihin.Tälläisiä nää mun maanantait tulee olemaan ainakin seuraavat 16 viikkoa!

Viikon sisällä saan toivottavasti tietää, saadaanko me sitä vapaatreenikorttia kevääksi vaiko ei.

Huomenna mennään Murren Murkinaan ostoksille. Ja sen jälkeen Pian ja Sakun kanssa lenkille. Tänään otetaan vähän iisimmin ja hengaillaan kotona peruslenkkien lisäksi :)

Mieli tekisi tällä viikolla viedä tuo koiruus uimalaan, mutta mun kalenteri ei anna periksi. Ehkä lauantaiaamuna tai sunnuntaina ennen iltaa. Kukaan mukaan, mukaan kukaan?

Ps. Eiks oo vähän pähee?! Eilen Vilin kanssa riekkuessa sattu pikku äksidentti, mikä ei oo yhtään poikkeuksellista, nyt vaan kolahti niin hyvään kohtaan että, se tursus verta oikein kunnolla.


2 kommenttia:

  1. reppana sormi muumilaastarissa :D hei nyt mä kiusaan vuorostaan sua tälläsellä blogihaasteella minkä sain eilen, käyhän tsekkaa; http://piecesofmiracles.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista