maanantai 21. tammikuuta 2013

Hölökyttelyllä

Eilen päätettiin koko päivän laiskottelujen jälkeen tehdä vähän reippaampi iltalenkki. Kaivettiin kaapista vetovyö ja huskyvaljaat, välissä meillä on joustava tokohihna. Kipinä iski taas, ja ajattelinkin, että täytyy tokon ja agilityn alkuverryttelylenkit tehdä hölkytellen, ei ollut ees liukasta vaikka vedin pitkästä aikaa normi lenkkarit jalkaan. Vetämistä se ei ollut välillä nähnytkään, yleensä Vili kulkee mua seuraten tai vieressä kävellen, joten aika paljon sain tsemppailla, että sain sen vetämään. Välillä se kuitenkin oikein innostui ja itsellä oli taas hymy niin herkässä :D

Ärsyttää. Kun jotkut ihmiset ei tajua väistää vastaantullessa ilman että joutuu kehottamaan. Eräskin mies tuli collien kanssa vastaan ja siinä ne oli keskenään poikittain keskellä tietä ja katseli kun hölkytellään niitä kohti. Tästä johtuen jouduttiin pysäyttämään vauhti, ja mulkaisemaan kun vasta kohdalla veti koiraa sen verran, että juuuuri ja juuri mahduttiin ohittamaan. Välillä ärsyttään niin paljon, että rupean dramaattiseksi ja mukamas pelokkaaksi, parhaan tyydytyksen saan sillon kun vastaantuleva koira tulee kohti ja vaikka haukahtaa. Otan Vilin vielä lähemmät itseäni ja samalla vedän syvään henkeä koska olen niin hirveän säikähtänyt. Dramaattisimman esitykseni vastanäyttelijä on väistänyt meitä aina tapahtuneen jälkeen ja ai että ollaan saatu hyvät ohitukset aikaan hänen kanssaan ;) Jotkut ei vaan ymmärrä. Ps. flexit pitäisi kieltää taajama-alueilla. Jos joku haluaa käyttää niitä jossain pellolla missä ei ole muita ja haluaa päästää koiran vähän kauemmas juoksemaan, niin se on ok.

Alla oleva matka hölkättiin, pituudeksi tuli 2,19km, tämän jälkeen kierrettiin vielä lähipelto Vili vapaana ja sen jälkeen suunnattiin saunaan. Molemmat.




Naudanmahaa ja heppaa :)

2 kommenttia:

  1. Onko toi jotain hevosen luuta? Mä kun oon ostanu hevosen lihaa niin se on ollu sellastea tummaa lihamössöö..joka ei nähtävästi edes sopinut Sonylle kun on ollut pari päivää pitkästä aikaa löysällä :/ ..Tai sitten on vaan tottumattomuutta.

    Sony on niin pelottavan näköinen että meitä yleensä väistetään kyllä hyvin :D Ja sit ku saa olla ylpeä kun ne ihmettelee ettei se rähissytkään mummon pikku fifille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! On hepan luuta, ja herkkua niinkuin lähes kaikki mitä tähän mennessä on saanut. Huomattavasti kovempaa luuta kuin moni muu mitä ollaan syötetty ja sen syömiseen meneekin tosi kauan aikaa. Toivotaan että on vaan tottumattomuutta, ikävää jos tommonen herkku jää pois ruokalistalta :(

      En tiedä mitä pitäis tehdä että meitä väistettäis, Vilistä tuskin saa pelottavan näköistä, musta ehkä saiskin :D Sony ei ookkaan mikää turha jätkä, se sanoo vaan jos on aihetta ;)

      Poista