tiistai 4. joulukuuta 2012

VIDEOITA!! + Toko + Joulu

1. osa 29.11.2012 aksatreeneistä

2. osa 29.11.2012 aksatreeneistä

Noiden välissä oli vielä pikkupätkä, mutta ne ei tallentunut videolle.

Ostin eilen Vilille palikkatestin :D Tai joku aktivointipelilelujuttu tuo on nimeltään. Siitä kyllä yllätyin, että se ei yritä kaataa tai raapia tms tota vekotinta, koska on kuitenkin herkut kyseessä ;)

Palikkatesti

Eilen oli tokotreenit, joissa tehtiin taas vähän tunnarikapuloiden etsimistä ja loppuaika lähinnä häiriötreeniä. Paikkamakuuseen jätettiin koirat ihan minne sattuu ja lähdettiin itsekin vähän minne sattuu. Lisähäiriönä toimi kouluttaja koiransa kanssa, he kiertelivät pitkin kenttää. Se meni ihan hyvin. Ainiin paitsi että kun kiersin Viliä ympäri ja lopulta lähdin poispäin, se vissiin luuli kuulevansa että vapautin sen, koska pinkaisi ihan yllättäen mun luo, hyppäs vasten, ja sai vielä NAKSAUTETTUA naksutinta joka oli mun taskussa :D

Häiriötreenit jatkui. Heiteltiin leluja kentälle ja seuruuteltiin siellä ympäriämpäri. Ihmeteltiin lelujen määrää mikä löyty mun treenitaskuista :D Hahah. Lopputulos taisi olla kolme vinkupalloa, hanska, kaksi pehmoretuutuslelua ja yksi vinkulelu. Saatiin suoritusparit, toinen parista suorittaa koiran kanssa seuruuta, toinen kävelee ympäri sovittua aluetta ja siirtelee lelujen paikkaa. Ensimmäisellä kerralla Vili otti aika paljon häiriötä ja loppu vapautuksen jälkeen se ampaisikin suoraan lelulandiaan ja toi sieltä lempparipallonsa :D Ei ollut vissiin yhtään kivaa aikasemmin vaan kävellä niiden ohi.

Toisella kerralla pari huuteli kaikenlaisia käskyjä (istu, maahan, käsky, seiso, valmis, jne) ja mentiin samaan lelulandiaan pyörimään. Se meni jo paljon paremmin, lopussa jopa käveltiin lelujen päältä ja yli hyvässä kontaktissa :)


Löysin verhot! Tajusin, että meillähän on Hobby Hallin myymälä ihan lähellä (Tammistossa), enkä ikinä oo siellä käynyt. Se oli yllättävän pieni, mutta löytyi kuitenkin tarvitsemani jouluverhot. Silitystä kammoksun, koska aina kun olen silittänyt, oon saanut jonkun ikävän puhelun. Ripustin siis verhot suoraan paketista vaan ja oon itse ihan tyytyväinen. Niin on tehnyt muillekin nyt parin vuoden ajan (kerran yritin silittää, mutta se loppui sitten lyhyeen, koska puhelin soi) ja hyvin ne siellä roikkuu ja lyhyessä ajassa jopa suoristuukin itsestään :D Saa nähdä vaan että kerkeääkö nää jouluverhot koskaan suoristumaan.



Nyt meillä rupeaa olemaan jo aika Joulu kotona. Vielä pitäisi joululahjaostoksille päästä. Nolla lahjaa plakkarissa. Ei hyvältä näytä. Tänä Jouluna ajattelin ostaa jotain tarpeellisia ja pieniä ja edullisia lahjoja. Just joo.

2 kommenttia:

  1. Ihania noi videot:)
    T:Äippä

    VastaaPoista
  2. Kiitti :) Täytyis muistaa useamminkin tallentaa vähän elävää kuvaa!

    VastaaPoista