Vesikoira

Vili on aikaisemminkin uinut, mutta sitä on pitänyt tsempata, rohkaista ja vähän jopa tuupata vauhtiin. Ensimmäiset vedot ilman, että jalat osuu maahan on ollut se kompastuskivi, mihin uiminen meinaa tyssätä.

Juhannuksena Vili lähti uimaan meidän huomaamatta ja täysin odottamatta Jussin perään mereen. Ja tämän jälkeen useamman kerran meidän molempien perään kutsuttaessa :) Voi sitä ihmetyksen ja ilon määrää :D En edes tiedä miksi olin niin häkeltynyt ja onnellinen tästä asiasta :D Ehkä se on tämä mun landepaukkuus - tykkään itsekin uida ja vietän mielelläni rannalla aikaa jos on uimismahdollisuus. 

Tänään tehtiin lyhkäset aksatreenit ohjatusti. Olin taas itse ihan pihalla uusissa ohjauksissa, mutta pienellä avustuksella sain ne kuitenkin toimimaan. Meillä oli Vilin kanssa tosi lyhkäset, oikeesti aivan superlyhkäset treenit. Muutama toisto ja pooois. Vilillä oli virtaa ja se olisi halunnut tehdä keinua vaikka kuinka paljon. Henrika oli keinun alastulossa jakelemassa herkkuja ja laskemassa keinua alas vähän rauhallisemmin. Vilpertti ei olisi halunnut lähteä kentältä pois, mikä on aina kiva juttu. 

Vaikka oli pilvistä, niin oli silti TOSI kuuma (hiostava) ilma. Koukkasin Pian kyytiin ja paineltiin Jakomäen uimakuopille viilentämään Vili ja Juti. Otin Vilin pelastusliivit mukaan, koska en itse ollut menossa uimaan. Ensimmäisellä kerralla piti vähän rohkaista hakemaan keppiä, mutta seuraavat kerrat Vili hakikin jo ilman kehoituksia, hyppäsi oikein vauhtiin :)

Ainiin... Tarkoitus oli jättää Juti yksin kotiin ja lähteä Vilin kanssa kahdestaan treeneihin, mutta mun sydän suli TAAS ton pienen riiviön edessä.....

Olisitko itte voinut jättää tommosen oravanpoikasen yksin ?