maanantai 24. kesäkuuta 2013

Pentutreffailuja

Juti on nyt ollut meillä reilun 4 viikkoa ja sinä aikana ollaan keretty pitää jo kolmet pentutreffit sisarusten kanssa! :) Koskaan ei ole ollut kaikki paikalla, eilenkin pennuista oli paikalla vain Juti ja Snö (pentueen ainut tyttö). Paikalla oli myös maailman paras mutsikoira - Maya ja Snön "isosisko" Freya.

Kolme ensimmäistä kuvaa on ottanut Tiina Sundholm


 Nämä loput kuvat on napsinut Nelli Numminen














Vilin jätin tällä kertaa kotiin, koska meillä oli sen kanssa kisanomainen treeni päivällä. Se meni niin plörinäksi, etten jaksa enää miettiä sitä. Lyhyesti: Vili ei tehnyt kehässä mitään. Ei kuitenkaan mielestäni ottanut häiriötä mistään, kunhan oli vain tuhma eikä sitä kiinnostanut. Kehän ulkopuolella huvitti tehdä juttuja ennen ja jälkeen kehän. Noh, näillä mennään ja koitetaan nyt kaivaa jostain jotain extra energiaa SM-kisoihin..

Mulla on (tietenkin) käynyt mielessä jo kaikki kauhukuvat, kuinka Vili on jotenkin sairas, kun sitä ei nyt tällä kertaa huvittanut ja viime kerrallakin se oli niin lahna, mutta totuus taitaa kuitenkin olla se, että oon tehnyt alokasluokasta jo ihan tylsän, sitä väsytti ja oli kuuma. Kolme painavaa syytä mitkä selittäisi koko homman. Jälkimmäisiin olin mukamas varautunut tarjoamalla Vilille paljon lepoa ja treeneissä mukana oli viilennysloimi.

Myös mietin, että kun mua ei juurikaan jännittänyt, niin sekin voi olla syy. Kisoissa jännittää aina hirveesti ja sen oon saanut käännettyä positiiviseksi energiaksi molemmilla kerroilla. Ehkä olin nyt itsekin vähän lahna?!

Mulla oli tähän vielä jotain lisättävää, mutta unohdin, että mitä. Mä lopetan nyt meidän eilisen treenin ajattelun, ja keskityn tulevaan :) 

Jos ei muu auta niin vedän kisoissa ihan överiksi, se olen sitten minä joka siellä kiljuu ilosta ja tekee hymy- ja nauruharjoituksia.

2 kommenttia:

  1. Voi olla, että tullaan mökkireissulta piipahtamaan yleisönä. Luvataan hurrata teille isosti, jos satutaan näkemään! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävi miten kävi niin jäätävät hurraukset! :D Oispas kiva törmätä siellä! Tosin mua varmaan jännittää niin kovasti, etten tunnista edes omia joukkueelaisia :)

      Poista