perjantai 1. helmikuuta 2013

No nyt on kyllä...

....niin kamala luonnos eilisen agilityn radasta, että en oo kyllä rumempaa tainnut nähdä tai ainakaan koskaan tehdä :D Hämmentävä.

 Niinkuin ehkä huomata saattaa, oli oikeiden valintojen yrittämispäivä. Puomi vaiko putki? Vilin kanssa meillä onnistui aika hyvin tämä pää missä on punainen putki. Ensin tosta hyppy-hyppy-putki, jonka jälkeen jatkuu suoraan hyppy-hyppy-puomi. Toisella puolella tehtiinkin sitten vähän mitä sattuu. Ei ollut rataantutustumista ollenkaan, vaan Sanna kertoi aina mitä halusi meidän tekevän.

Tehtiin "kasia" ( 8 ) oranssilta putkelta hypyn kautta virheelle. Mulla oli siinä vähän hahmottamisongelmaa, mutta pienen ajattelutuokion ja neuvon jälkeen sain tehtyä siitä ihan kelvollisen.

Oranssin ja sinisen putken puolelta en saanut Viliä kipuamaan puomille, piti ohjata niin kaukaa, että olisi itsekin päässyt jatkamaan matkaa puomin toiseen päähän. Jos olisin ohjannut lähelle puomia, olisi mun matka tyssännyt siihen.

Oman ajan treeneissä tullaan pitämään tästä edespäin aina puomin ylösmenon holleilla myös U-putkea, eli niinkuin tässä kuvassa on tuo oranssi.

Se on kyllä jännä, kun taas puomi meni ihan hyvin. Tää on kaikista tutuin puomi meille, ne taitaa kaikki olla vähän erilaisia, osa rämisevämpiä ja osa keikkuvampia. Tää 5-kentän puomi on varmaan kaikista tukevin ja sen takia siinä ei niin kovasti himmailla. Vili otti hyvin kontaktit ja muutenkin oli eilen aika potentiaalinen aksakoira <3

Tää viikko on koettu aikamoisia säitä, välillä on myrskynnyt niin paljon, että hyvä että pystyssä pysyy. Ihan mietin pari päivää sitten että uskallanko päästää Vilin irti :D Mutta sit mietin että aikamoinen pyörremyrsky pitäis olla että se ton yli kymppikilosen sais mihkää suuntaan tuolta maanrajasta.

 Kepin etsimishommia.
 Meitä, tai ainakaan Viliä ei myrskyt haittaa, se otti ilon irti joka hetkestä minkä sai kirmailla vapaana :D
 Sitä nolottaa, en löytänyt isompaa heijastinliiviä, tuo on jäänyt vähän pieneksi :D
 Vilin tyyli mussuttaa hepan luuta.

Tänään Voice of Finlandia katsomaan J:n siskolle, missä on yksi Vilin tyttöystävistä, Zara-cockeri. <3 Viikonloppuna ei mitään kummoisia koirajuttuja tiedossa. Tehdään sitä mitä huvittaa :)

Ps. Nyt on pitänyt ruveta ihan punnitsemaan, että paljon pistetään Vilille ruokaa, muuten siitä tulisi ihan plösö! Yleensä aamulla lihaisia luita, mitä voi kaluta päivän mittaan, illalla sitten jotain mössömpää, esimerkiksi naudanmahaa ja liha-kasvispötköä. Tällä hetkellä Vili syö noin 300g/vrk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti