maanantai 18. helmikuuta 2013

Mukamas levättiin

No nukuttiin me ainaski molempina aamuina pitkään. Muuten se olikin sitten lepäämisestä kaukana. Virtaa ois ollu ihan hirveesti tehdä vaikka mitä.

Siellähän se kakara oli taas päivystämässä kun tulin töistä kotiin :)
Lenkkeiltiin, "perus peltolenkki", mikä on helppo ja kiva, kun siellä voi olla vapaana. Peltoja voi myös pyöriä vaikka kuinka kauan ympäri ja hyvällä tuurilla sieltä löytää myös leikkikavereita.


Tottakai myös pallo oli mukana, ihan vain senkin takia, että mulla olis heitellä muutakin kuin oma rukkanen. Pakkaskeleillä se on vähän inhottavaa, tulee kylmä.

Pallo toimii myös palkkana, jos on sellainen tilanne että esimerkiksi ohitus vaatii palkan. Vili kyllä palkkaantuu ihan hyvin kehuistakin, ja ainahan sitä voi pistää painiksi missä vain :D


Perjantai-iltaa vietettiin Disco Ensemblen keikkaan asti J:n siskolla, missä asuu myös Vilin ihastus Zara-cockeri. Lähdettiin hyvillä mielin keikalle, kun Vili oli väsyttänyt itsensä leikeissä.

Lauantai"aamuna" (12 maissa) lähdettiin koirametsään, missä oli ihan jäääärkyttävän paljon autoja. Koiria nähtiin myös paljon, mutta ei niin paljon kuin autoja. Hyvin ne ihmiset ja dogit oli sinne metsään sulloneet itsensä ja menneet piiloon. Ehkä kävi vaan niin että meidän ovela "mennään tähän suuntaan, niin kävellään kaikkia vastaan" ei ollutkaan niin ovela, tai sitten vaan kaikki muutkin oli olleet niin ovelia, että pyörittiin samaan suuntaan. Lähtiessä oltiin niitä harvoja ketä ei jäänyt lumeen kiinni. En tiedä miten ne oli saanut ajettua itsensä sinne penkkaan niin syvälle. Tällä kertaa ei jääty avuksi, miehiä tuntui olevan liiaksikin siinä ympärillä ihmettelemässä ja lyömässä päitänsä yhteen.

Illalla lähdettiin aika äkkilähdöllä Vilin kanssa Jennin ja Lempin kotiin. Lempi on ~6kk vanha lagottopentu. Oikea kunnon riiviö, joka ei väsy millään :) 

Vili on kunnostautunut kyllä todenteolla tässä koirien ulkoilutuksessa. Erityisesti hihnassa kävelyä (välillä juoksuakin) se on opettanut jo muutamallekkin kaverille.

 

Noin 5h kestäneen painitunnin ja siiderin litkuttamisen jälkeen lähdettiin Vilin kanssa kotiin bussilla. Pitkästä aikaa Vilin kanssa julkisilla. Käveltiin kartan mukaan noin 1,5km matka bussipysäkille, mutta se tuntui kyllä paljon enemmältä. Kerettiin juuuuri ja juuri bussiin, pysäkillä kerettiin istahtaa sen verran että sain kaivettua bussikortin repusta.

Bussimatka meni hyvin. Vili istui lattialla suurimman osan ajasta. Kerran nappasin sen hetkeksi syliin kun teki mieli, mutta totesin, ettei se oikein ole enää mikään sylikoiran kokoinen ja laskin maahan. :D

Sunnuntaina nukuttiin taas pitkään, koska edellisenä iltana tuli kuitenkin valvottua varmaan kahteen asti. Hurjaa.

Päivällä vaan oltiin.
 Ja syötiin hyvin. <3


Kävin myös Stadiumissa ostamassa lenkkarit, ja hiihtotakin+housut, jotka tulee kyllä ihan vain lenkkeilykäyttöön. Materiaali vaan oli niin kiva. Tottakai nämä "tarvikkeet" oli pakko käydä testaamassa hyviksi vielä saman illan aikana. Sain Vilin lisäksi myös J:n lähtemään hölkälle, sillä ehdolla, että käydään matkalla ostamassa Makuunista karkkia. Aina ei uskoisi, että kaveri urheilee ammatikseen... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti