torstai 15. marraskuuta 2012

Pikapäivitys

Morjesta!

Elossa ollaan. Ja saatiin matkakin. Käytiin Las Palmasissa. Oli tosi kivaa, olin vähän kipeä osan reissusta, ja reissun jälkeen vielä enemmän, mutta nyt kaikki jo paremmin :) Tänään suuntana Saksa, Frankfurt josta Wiesbadeniin kolmeksi yöksi. Lauantaina ollaan menossa Gladbachiin katsomaan Bundesliigaa ;)

Ennen reissua torstaina käytiin agitreeneissä, mutta siitä kun on jo kaksi viikkoa niin muistikapasiteettini ei valitettavasti riitä kuvailemaan niitä reenejä senkoommin. Maanantaina käytiin kipeydestä huolimatta tokotreeneissä pyörähtämässä. Pakko tehdä vähän aivojumppaa Vilin kanssa, kun itse ei suurempiin lenkkeihin ole pystynyt. Onneksi meitä on kuitenkin kaksi huolehtimassa Vilistä, toinen voi aina silloin tällöin sairastella ilman isompia omantunnontuskia.

Tokotreeneistä sen verran, että en tiennyt että ne on kisanomaiset, koska meiltä jäi viime kerta väliin, mutta ei se haitannut, eipä meillä oo sen kummempia rutiineja ennen niitä ollut, että hyvin pärjättiin vaikka saatiin tietää juuri ennen suorituksia :) Alkuun paikkamakuu, joka meni tosi hyvin. Mulla oli ääni tosi painoksissa, eli tosi matala, ja Vili jotenkin totteli paljon kuuliaammin :D Ehkä olin vähän pelottava. Saatiin olla ekana tekemässä muut valitsemamme liikkeet, koska lähdettiin myös aikaisemmin pois (koska olin kipeä). Otettiin hyppy, maahan jääminen ja luoksetulo. Kaikki muu meni ihan ok, paitsi luoksetulo. Oli kyllä joku hajuhäiriö taas koko ajan ja liikkeiden välit oli inhottavia kun piti koko ajan käskeä Viliä olla menemättä tai haistelematta tms. Luoksetulo meni niin että Vili tuli vasta kolmannella käskyllä, koska en saanut huudettua "sivu" käskyä tarpeeksi ymmärrettävästi :D Kaksi ekaa oli tosi matalia ja pelottavia, ja Vili vaan käänteli päätä. Kolmas oli kimeä ja johan pomppas :) Sieltä se sitten ravasi. Tehtiin vähän kaukoja,noutoa ja seuraamista "kehän" ulkopuolella ja lähdettiin kotiin.

Ollaan tässä tehty kaikenlaista muutakin, ollaan edetty hyvin kontaktitreeneissä kotona. Vili kävelee tyynyjen yli ja ottaa kontaktin kun vain takatassut on enää tyynyillä :) Neljä tyynyä peräkkäinkin menee jo hienosti, molemmilta puolilta :)  Aluksi olin ihan helisemässä, kun Vili pomppi tyynyjen yli, eikä yhtään tajunnut, että niille pitäisi astua, väisteli vain. Mietin että mitä ihmettääääää mää keksin. En muista mitä tein, taisin palkata vaan heti kun se astui ees yhdellä tassulla tyynylle.

Ollaan myös tehty takapäätreeniä, kori nurinkurin, viltti päälle, ja Vili nousee takajaloille, etutassut korin päällä. Sitten pyörimään namin avulla eri suuntiin. Sitä ollaan tehty joskus aikaisemminkin, jolloin se meni tosi hyvin. Nyt pitkän tauon jälkeen oli vähän alkukankeutta, mutta saatiin se kuitenkin sujumaan :)

Mitähän muuta. Eilen käytiin päivällä vähän käppäilemässä koirametsässä PITKÄSTÄ aikaa. Teki itsellekin hyvää haukata kunnolla raitista ilmaa parin päivän levon jälkeen. Se on kyllä niin kiva paikka. J oli mukana ja mentiin muutama kerta vuoronperään piiloon, Vili etsimään kovalla vauhdilla ja innolla. Testattiin myös, kuinka nenä toimii kun se etsii mun hanskaa, lähdin viemään hanskaa piiloon. Vähän matkan päähän kuusen alimman oksan päälle, eli ei ihan maantasolla. Metsän keskiosissa ei juurikaan tuullut, joten ajattelin että saattaa olla vähän vaikeaa, mutta sitä se ei kyllä todellakaan ollut, Vili löyti hanskan tosi nopeesti! Siitä se sai palkaksi mun toisen hanskan :D Jee! Hanskapiiloja oli ainakin vielä lopuksi yksi, siinä välissä piilotettiin Jussin pipo, minkä löytämiseen menikin vähän kauemmin aikaa ja Vili tuli pari kertaa kysymään, että onko se oikeesti piilotettu jonnekki tonne. Kyllä se sitten onneksi löytyi ilman suurempia apuja :) Lopuksi helppo hanskapiilo.

Hmmmm... Mitä muuta mitä muuta... Ei tuu nyt mieleen... Sunnuntai-maanantai välisenä yönä tullaan takaisin. Maanantaina on tokotreenit ja normaali arki alkaa ilman mitään reissuja enää pitkään aikaan :) Palataan siis ensiviikolla!

2 kommenttia:

  1. Haastoin sinut johkin Liebster-haasteeseen käyppä vilkaisemassa lisätiedot blogistani :)

    VastaaPoista