HSKH:n agilityn alkeiskurssille vaaditaan testitilaisuudessa käyminen. En tykkää testeistä, koska yleensä niissä ei ole kivaa. Mutta ai että, tuolla olisin voinut olla vaikka koko päivän. Se kesti ~2h, mutta aika meni kyllä hujauksessa.
Jotta koira voitaisiin ryhmään ottaa, se ei saisi olla aggressiivinen koiria tai ihmisiä kohtaan. Koiran ei kuitenkaan tarvitse olla sen sosiaalisempi. Kaikkien meidän ryhmässä olleiden koirien kohdalla testit meni kivasti ja hauskaa näytti olevan.
Siellä katsottiin vähän miten koira on hanskassa, lähteekö se sun vai muiden koirien luokse. Hirveen hyvin pennut ja nuoret koirat keskittyi ohjaajan kanssa tekemiseen, vaikka häiriötä oli ihan älyttömästi.
Ohjaajat vaikutti ihan älyttömän mukavilta ja päteviltä. Superihmisiltä
Opin taas niin paljon uutta, ja kaikenlisäks suurin osa oli IHAN PERUS juttuja! Välillä olikin ihan hölmö olo, että miten en oo tajunnut tota aikaisemmin..
Kohta lähdetään Vilin kanssa Heelereiden rauniopäiville
Se on varmaan hauskaa!
Ps. En jaksa oottaa että agility alkaaaa!!!
Pps. Me päästiin myös HSKH:n TOKO-kurssille jeeeee!!!
Jotta koira voitaisiin ryhmään ottaa, se ei saisi olla aggressiivinen koiria tai ihmisiä kohtaan. Koiran ei kuitenkaan tarvitse olla sen sosiaalisempi. Kaikkien meidän ryhmässä olleiden koirien kohdalla testit meni kivasti ja hauskaa näytti olevan.
Ohjaajat vaikutti ihan älyttömän mukavilta ja päteviltä. Superihmisiltä
Kohta lähdetään Vilin kanssa Heelereiden rauniopäiville
Ps. En jaksa oottaa että agility alkaaaa!!!
Pps. Me päästiin myös HSKH:n TOKO-kurssille jeeeee!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti