torstai 3. huhtikuuta 2014

Terveydellä leikkiminen

Rehellinen kirjoitus pohjautuen omiin kokemuksiin. Enää en pelkää kirjoittaa tätä julkisesti, koska pystyn seisomaan 100 prosenttisesti oman mielipiteeni takana ja lähiaikoina mielipiteeni on vain vahvistunut tiettyjen keskustelujen myötä. 

Rotuvalinta - lancashire heeler - oli pitkään jo selkeä, mutta itse pennun hankinta ei mennyt ihan oppikirjojen mukaisesti. Lopputulos tietenkin miellyttää kovasti, meillä kävi hyvä tuuri saadessamme maailman ihanin Vili. <3

Voin myöntää, että ensimmäistä heeleriä hankkiessa mentiin pelkästään tunteilla pennun etsimisprosessissa. Tottakai kyselin kasvattajalta sairauksista jne, mutta en itse ottanut niistä silloin sen enempää selvää esimerkiksi jalostustietojärjestelmästä, luotin vain "vanhaan tuttuun". Saatoin kyllä katsella terveystuloksia, mutta enhän minä niistä mitään ymmärtänyt. Luotin vain kaiken olevan ok, koirani ei voi saada esimerkiksi linssiluksaatiota, koska minulle niin sanottiin. 

Varmasti iso osa koirien ostajista seuraa vain tunteitaan ja luottaa sinisilmäisenä kaikkiin ihmisiin. Vastuullinen ihminen kuitenkin tutkii taustoja, tutustuu eri kasvattajiin tai rodun parissa pyöriviin ihmisiin ja tietenkin eri koiriin. Ottaa selvää mitä sairauksia tietyt kirjainlyhenteet tarkoittavat ja minkälaisia sairauksia ne ovat - pystyykö niiden kanssa elämään, vai onko ne koiran elämää ajatellen epäreiluja. Jos koiran suvusta löytyy joku perinnöllinen sairaus, pitää kasvattajan osata perustella, miksi kyseisen koiran sukua halutaan jatkaa. Onko se rodun kannalta tärkeää?

Minun oma henkilökohtainen neuvoni heeleriä harkitsevalle on, että älä laajenna kasvattajavaihtoehtoja sitoumuskasvattajien ulkopuolelle. Sitoumuskasvattajien kasvatustyötä "valvotaan", he ovat allekirjoittaneet tietyn sopimuksen ja noudattavat sitä kasvatustyössään. 

Heelereillä on mm. erilaisia silmäsairauksia ja tästä syystä on erittäin tärkeää käyttää koiraa vuosittain silmätarkastuksessa. Heelereille pitäisi tehdä ensimmäinen silmätarkastus jo ennen luovutusikää. Myös polvet tulee tutkituttaa eläinlääkärillä ainakin 1-vuotiaana ja 3-vuotiaana. Se on oman koiran lisäksi reilua koko rodulle. Meillä on käsissä pieni rotu, jonka haluamme olevan pitkäikäinen ja terve. Pitkäikäisellä en tarkoita pelkästään yhden koiran ikää, vaan sitä, että heeleri pysyisi pitkään ihmisten kaverina eikä siitä tulisi "sairasta rotua".

Tällä hetkellä ilmoitan itse Vilin tärkeitä terveystietoja yhdistykselle, vaikka pyyntö on laitettu kasvattajalle. Aloite pitäisi tulla kasvattajalta, mutta todellisuudessa laitoin itse kyselyä että miksei minun vanhemmasta koirastani ole kysytty näitä, mitä nuoremmasta kysyttiin jo aikoja sitten. Parin muistutuksen jälkeen laitoin itse tiedot yhdistykselle. Kasvattaja ei nähnyt tärkeäksi ottaa vastuuta ja kysyä kasvateiltaan terveystietoja, vaikka jo pelkästään minun koirallani on paljon ilmoitettavia "vikoja", jotka molemmat ovat niin painavia, että niiden kummankaan takia sitä ei voi käyttää jalostuksessa - vaikka ne olisivat yksittäisenä. Nämä ovat alapurenta ja patellaluksaatioleikkaus. 

Suomessa on mahdollisuus tehdä asiat oikein. Lähtökohta kasvatuksessa on kuitenkin rakkaus rotua kohtaan - halu viedä asioita eteenpäin, saada rodulle pitkä ja terve tulevaisuus.

Kaikki heeleri-ihmiset keihin olen tutustunut erilaisissa tapahtumissa, ovat avoimia ja mukavia. Olen saanut paljon hyviä ystäviä ja varmasti tulen jatkossakin saamaan. Toivon, että kasvattajat, jotka eivät ole valmiita näkemään tarvittavaa vaivaa tämän rodun puolesta, vaan leikkivät niiden terveydellä, lopettaisivat touhunsa kokonaan.

Kaikki mitä juuri äsken luit, pohjautuu vain ja ainostaan minun mielipiteeseeni. Siihen saa toki yhtyä, tai olla sitä vastaan, mutta se tuskin omaa mielipidettäni muuttaa. Päätin, että kerron oman kokemukseni, vaikka tämän perusteella on erittäin helposti tulkittavissa mitä kannatan ja mitä en. 

Niin kauan kuin asioihin ei ole tulossa muutosta, tämä julkisesti kirjoittaminen on PALJON pienempi paha kuin esimerkiksi se, että pieniltä heelerinpennuilta jätetään silmätarkastukset tekemättä.

Amen.

9 kommenttia:

  1. Sunki pitää alkaa kasvattajaksi :) hienoa tekstiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maaret! Kolmen vuoden kokemukset on opettanut aika paljon. Pakko oli osoittaa mitä mieltä olen, kun niin moni heeleriä harkitseva on lähiaikoina eksynyt tänne :) Ja nyt varsinkin kun Vilillä on koetuloksiakin. En halua että kukaan enää tukee kasvattajaa, joka pelaa koirien terveydellä. Ja aion jatkaa samalla linjalla niin pitkään kuin on tarvis :)

      Poista
    2. Niin ja kasvattajan hommat jätän mielelläni minua viisaammille :)

      Poista
  2. Koska sää muuten teet meille kans uuden hienon ulkoasun blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun saan sulta kuvat ja käyttäjätunnuksen ;) Huomenna?

      Poista
  3. Asiaa! Loistavaa! On hienoa, että tietoa löytyy ja että sitä käytetään silloin kun sitä on saatavilla.

    Etenkin ensimmäisen koiranpennun hankinta ja siihen liittyvä tutkimustyö on todella monimutkaista ja vaikeaa, kun kaikki on uutta eikä oikein tiedä mihin uskoa. Mitä enemmän tietoa ja niitä mielipiteitäkin on saatavilla, sitä enemmän myös pentua ja kasvattajaa etsivillä on materiaalia, johon peilata omia ajatuksiaan. Hienoa!

    VastaaPoista
  4. Amen! Juuri näin, Johanna! :)

    VastaaPoista