keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Toko - Juti

Kuten aiemmin kerroin, myös Juti pääsi treenaamaan pääsiäisrientojensa ohessa maanantaina isojen koilien kanssa. Pikkukoila sai harjoitella perusasentoa, seuraamista, luoksetuloa ja paikallaoloa. Perusasento ja seuraaminen menee vielä imutustaktiikalla, eli herkun avulla käydään läpi mikä on oikea paikka ja haluttu asento. 1-3 askeleen seuruuta, välillä palkaten kesken seuruun ja välillä lopun perusasennosta.




Harjoiteltiin myös vähän jäävien erotteluja. Istumista ei tehdä vielä ollenkaan (paitsi kaukojen jumpassa). Naamat vastakkain pienellä käsiavulla maahan ja vähän suuremmalla takaisin seisomaan. Kun itse peruutan ja sanon seiso-käskyn, muistaa Juti jo välillä mitä se tarkoittaa. Tätä on vahvistettu heittämällä palkkaa Jutin taakse käskyn sanoessani. Maahanmenossa minun tarvitsee itse vielä himmailla, lähes pysähtyä, mutta käskynä koen sen aika vahvana. Varmasti jos tehtäisi useammin toistoja niin pikkukoira oppisi menemään maahan hyvin vikkelästi. Tekniikka maahanmenossa on hyvä, koira menee suorilta maahan, ei istumisen kautta. Luulen että se on enemmän isojen koirien ongelma?



Luoksetuloa ja paikallaoloa treenailtiin vähän sikinsokin. Juti on aika hyvä (mitattuna mun omalla mittapuulla) paikallaolossa. Paikallaoloa istuen tai maaten ollaan harjoiteltu monissa eri paikoissa, erilaisissa häiriöissä ja pentu pystyykin todella hyvin unohtamaan ympärillä tapahtuvan täksi aikaa. Paikkamakuussa käskysanani on molemmilla koirilla "maahan" ja tämän jälkeen "odota". 

Vaikka oon Vilin kanssa tehdessä huomannut, että joidenkin liikkeiden käskysanat voisi olla parempiakin (esimerkiksi seuraa ja seiso on aika samanlaisia), niin oon päättänyt etten lähde niitä enää vaihtamaan ja meen samoilla myös Jutin kanssa. Lahopää mikä lahopää. 


Paikallaoloissa (maaten ja istuen) oon tehnyt itse paljon häiriötä, pomppinut, spurttaillut ja mennyt piiloon. Vielä aika äänettömästi ja ilman leluilla leikkimistä tms. Eilen Juti nousi ylös pari kertaa kun ensin juoksin kovaa sitä kohti ja yhtäkkiä käännyinkin kannoillani. Muuten kaikki pomput, pyörimiset, X-hypyt yms ei sitä hetkauta. Tämä on hyvää treeniä myös agilitya varten, jotta siellä lähdössä pysyttäisi niin kauan kunnes vapautan.






Luoksetuloa ollaan tehty samanlailla, välillä palkkaan istumisesta välillä kutsun sivulle. "Sivu"-käsky on vielä välillä Jutille arvoitus, aina ei tiedä voiko sillä lähteä. Siitä pitää saada vahva eli toistoja toistoja toistoja. Ristiriita tässä tulee tietenkin eniten silloin kun ollaan tehty paljon paikallaan pysymistä. Vapautus käskyllä lähtee kyllä samantien, ollaanhan me sitä tehty tähän mennessä paaaaljon enemmän, joka päivä.


2 kommenttia:

  1. Tuleeko sulle heeler lehti jos tulee niin mten oot tilannu?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Suomen Lancashire heeler yhdistyksen jäsen, joten lehti tulee minulle automaattisesti 4 kertaa vuodessa kotiin.

      Ennen omaa heeleriä tilasin vanhoja lehtiä heeler-puodista (http://heelerpuoti.blogspot.fi/p/lehden-vanhat-nrot.html), ne on tosi edullisia! Tämän vuoden ensimmäisessä lehdessä olikin meidän pojat kannessa (lehti 01/14) ja oli siellä niistä vähän muutakin juttua :)

      Poista