keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Läähätystä ja tärinää

Posted by Johanna Jokinen on January 25, 2012 at 2:00 AM Delete
delete
  Overlays edit   Comments comments (0)
Maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin muutaman kerran Vilin levottomuuteen. Aamulla kun mun kello soi niin huomattiin sitten molemmat, että kaikki ei ollu ihan ok. Vili läähätti ja tärisi. Mietittiin, että mikä on ja tottakai koska on ensimmäinen koira kyseessä, niin kävi mielessä kaikki pahin mahdollinen ja melkein soitin jo eläinlääkäriin. Jotenkin sain kuitenkin rauhoitettua itteni ja päätin käydä Vilin kanssa ihan ensimmäisenä ulkona, jos sillä olisi vaikka mahassa vääntänyt ja olisi ollut tarve päästä kakalle.

Vili otti ulkona ehkä viisi askelta ja samantien pissalle. Se pissas niiiin kauan, että jouduin yhdessä vaiheessa jo tarkistamaan että onko ongelma siinä että pissaa ei tulisi, mutta kyllä sitä tuli. Ja heti kun pissatuokio loppui niin Vili muuttui ihan täysin ja rupesi hyppimään ja pomppimaan ja vetämään onnellisuushepuleita, sitten käveltiinkin ihan kunnon aamulenkki koska molemmat oltiin niin iloisia ja reippaita, vaikka kello olikin tosi vähän. Se helpotuksen määrä oli valtava, kun huomas että oma pieni koiranpentu oli taas iloinen oma itsensä <3

Tietenkin luettiin myös heti samana päivänä netin keskustelupalstoilta, että mitä kaikkea voisi olla kyseessä... Pelko, kipu, tarve päästä ulos, jopa epilepsiakin esiintyy joillain koirilla em. muodossa, joten pitää pitää silmät auki, jos vastaisuudessa tulee vielä jotain samantapaisia "oireita".. Useissa tapauksissa myös ruokahalu katoaa, mutta siitä ei meillä ollut tietoakaan. Se oli samanlainen kuin aina ennenkin.

Viime yö meni jännittäessä, että tapahtuukokyseinen uudestaan, mutta onneksi ei. Nyt vähän väsyttää, mutta se on pientä, kun tietää (tai luulee tietävänsä), että Vilillä on kaikki ok :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti