tiistai 3. joulukuuta 2013

Jutila 8kk


Tasapainoinen pikku-ukko.

Erona Viliin, Juti on kasvanut koko ajan hyvin tasaisesti. 
Vilillä kasvoi välillä vaan jalat, välillä venähti selkä, jne.

Veikkaisin, että kiloja on noin 6,5.
Malttia on jo yllättävän paljon ja Juti kokeekin odottamisen hyvin tärkeäksi tehtäväksi ja siitä ei lipsuta. Muiden koirien ohittaminen sujuu jo mallikkaammin, joskus pääsee suusta pari kirosanaa, mutta sitä ei meillä hyväksytä, vaan sen asian kanssa painitaan niin pitkään, kuin täytyy.

Huomenna keskiviikkona nähdään vähän viitteitä siitä, minkälainen uuden vuoden ilta ja yö meille on muodostumassa. Tammiston/Kartanonkosken alueella on taas tänäkin vuonna armeijan taisteluharjoitus ja he leikkivät sotaa klo 20-01 välisen ajan. Meidän on tarkoitus aikaistaa aikatauluja niin paljon, että iltalenkiltä kotiudutaan jo hyvissä ajoin ennen 20.

Eilen Jutilalle satoi myös ensilumi, joka pysyi maassa noin tunnin verran. "Hyvää on" oli jäbän kommentti ja pääsi sylikyydillä autoon kun kävelemisestä ei syömisen ohessa tullut mitään.

Agility sujuu kivasti, Jutilla on paljon vauhtia ja kehitystä on tapahtunut muutaman viikon sisällä huimasti.
Eilen tehtiin pitkää hyppysuoraa (ilman rimoja tietty) pari kertaa, siten että juoksin edellä/rinnalla. Näiden kahden kerran jälkeen Juti oli lähdössä itsekseen kolmannelle, ensimmäisen hypyn jälkeen katsoi kuitenkin taakseen kysyäkseen "tuuksä sieltä", ihana :) 

Ps. Ei menty enää kolmatta, ei olisi voinut olla parempaa lopetusta treenille!

4 kommenttia:

  1. On kyllä kaks niin eri mallista Heeleriä, että huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan silmään kaikki heelerit, ketkä ei ole täyssisaruksia keskenään näyttää erilaisilta, mutta mun mielestä se on vain hyvä asia. :) Vili ja Jutikin on tosiaan kuin yö ja päivä. Vili on roteva ja maskuliininen ja Juti sitten taas hyvin nätti poika.

      Poista
  2. Tajusin just, että teidän Juti ja meidän Mesta on melkein samanikäisiä, Mesta kun on syntynyt 28.3. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä onkin :) Juti juhlii 1v synttäreitä 1.4. !

      Poista