maanantai 14. lokakuuta 2013

Lisää tyttöystäviä !

Vihdoin Juti tapasi Iisin ja Dustyn (KLIK). Ovat he aiemminkin tavanneet, mutta hyvin pikaisesti treenejä ennen tai treenien jälkeen.

En malta odottaa, että Vilikin pääsee lenkeille mukaan, ehkä Dustykin sitten lämpeää leikeille, nuo pennut kun sen mielestä on ihan lapsellisia kakaroita ;)

Noin 1,5 tuntia käppäiltiin Pirunkorvessa. Nea veikkasi matkaksi 5-7km, mutta mulla ei ole mitään hajua, koska noita polkuja en ole aiemmin kulkenutkaan. Positiivista huomata, että siellä onkin huomattavan paljon vaihtoehtoja, pitäisi vaan uskaltaa lähteä testaamaan. Melkein aina talsii niitä samoja tuttuja reittejä.

Yleensä lähden liikkelle Raition reitin alkupäästä (Korsontie 235, Tuusula). Reitin alusta lähtee useampi polku eri suuntaan, siitä vaan kokeilemaan ja ihastumaan :) Osalla reittiä kannattaa pitää silmät ja korvat auki ja huomioida muutakin kuin vastaankävelevät ulkoilijat. Motskarihemmot tykkäävät myös viilettää samoilla seuduilla, tosin heillä on yleensä omat reitit ja hiekkakuopat.

Alla muutama räpsy sunnuntaipäivän lenkiltä. Me saimme täydellisen syyskelin, kuvista sitä ei ehkä huomaa koska tosiaan oltiin metsässä.









2 kommenttia:

  1. Ompa hienoja kuvia! Tuo kolmas ylhäältä päin on ihan mahtava! Maa näyttää niin pehmeältä, lehtikuusen neulaset leijailee nätisti, polku kiemurtelee piiloon metsän siimekseen, kamera on pysäyttänyt kiitettävästi koiran liikkeen ja koiralla on onnellinen ilme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Just tuo sun kuvailema kohta oli TODELLA pysäyttävä. Neulasia satoi koko ajan lisää, maisema oli ihan kuin jossain sadussa. Kiva jos se fiilis välittyy myös kuvien kautta :)

      Poista