Meidän viikonlopun suunnitelmat meni ihan plörinäksi, kun mulle iski kuume! Arvasin, heti kun Jussi lähtee reissuun ja jäädään kahdestaan Vilin kanssa niin WUTUM minä oon kipee eikä voida tehdä mitään ja Vilillä on tylsää. Perjantai vielä meni ihan hyvin ja treenattiin ja lenkkeiltiin normaalisti, olin kyllä jo silloin aika varma että oon kipeä. Lauantaina sitten aamulla heräsin ja näinhän siinä sitten kävi. Äkkiä Vilin kanssa ulos ja kauppaan ennenkuin oli aika lääkärille, joka kertoo että oon oikeasti kipeä
Huh. Siinä sitten oltiin. Vili sai kyllä possunkorvia ja muuta tekemistä mutta kyllähän sekin huomas sen että nyt ei oo mammalla kaikki ihan kotona
Onneksi aina kun mentiin käymään koirapuistossa tai pellolla niin siellä oli koirakavereita, ne hoiti Vilin juoksuttamisen mun puolesta. Illalla vielä mun kaveri oli ihana ja otti Vilin mukaan iltalenkille 
Tänä aamuna käytiin klo. 7 jälkeen pellolla missä oli mun yllätykseksi paljon porukkaa. Empä ois uskonut että kukaan muu on sunnuntaiaamuna niin aikaisin hereillä. Mutta kävipäs mulla taas hyvä tuuri, Vili sai kunnon aamulenkin siellä muiden kanssa juostessa. Sit vaihteeksi nukuttiin puoleen päivään asti ja sen jälkeen tämä aikaisemmin mainittu ihana kaverini oli värvännyt poikaystävänsä hakemaan Vilin hoitoon
Sillä tiellä se Vili vieläkin on ja nyt on jo vähän ikävä. Kohta saan onneksi Vilin takaisin, lenkitettynä! Voi taas hyvällä omalla tunnolla nukkua vähän lisää. Josko huomenna sitten olisi itse jo vähän paremmassa kunnossa ja pääsisi vähän jaloittelemaan ulos.
Tänä aamuna käytiin klo. 7 jälkeen pellolla missä oli mun yllätykseksi paljon porukkaa. Empä ois uskonut että kukaan muu on sunnuntaiaamuna niin aikaisin hereillä. Mutta kävipäs mulla taas hyvä tuuri, Vili sai kunnon aamulenkin siellä muiden kanssa juostessa. Sit vaihteeksi nukuttiin puoleen päivään asti ja sen jälkeen tämä aikaisemmin mainittu ihana kaverini oli värvännyt poikaystävänsä hakemaan Vilin hoitoon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti