tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pääkaupunkiseudun Heelereiden toiset BH-treenit

Nämä oli jo kesäkuun lopussa, mutta eihän kesällä kerkeä tänne mitää päivittämään ajallaan!

Vilin tottispuoli on ollut jo pitkään hyvä, treenaamattomuus on tuonut hirveästi lisäpotkua. Lisäpotkusta huolimatta viime treeneissä Vili ei pomppinut seuruun juoksuosuudella! Vaikka sitäkään ei olla treenattu viime BH-treenien jälkeen. :D

 Vielä kun itse saisi kaavion iskostettua päähän. Noh, eipä tässä mihinkään ole kiire, sopivia kokeita ei ole vielä löytynyt. Ihan minne vaan ei voi noiden pikkukoirien kanssa lähteä. Tykkään valtavasti kaikista koirista, mutta tiettyjen rotujen omiin kokeisiin en minäkään lähde koittamaan onneani. Sellaisia tarinoita olen kuullut, että yritetään valita koe missä on "koiraystävällisempiä" koiria, ettei koko paikkamakuuta tai seuruuta tarvitse pelätä että joku tulee päälle. En pelkää omasta puolestani, vaan Vilin.

Tiedän, hyökkäily ei ole sidottuna mihinkään tiettyyn rotuun, mutta valitettavasti ympäristöni tiettyjen rotujen omistajat eivät ole tehneet koulutustaidoillaan vaikutusta, enkä uskaltaisi päästää omaa koiraani samaan tilaan missä heidän koira on vapaana.


Voi jumpe kun on tapahtunut vaikka ja mitä! Aurinkoinen sää ei vaan inspaa yhtään kirjaamaan ylös tekemisiä.

Lyhyesti: 

Agilityä (heinäkuu taukoa)

Fysioterapiaa

Näyttelytreeniä

Heelereiden "erikoisnäyttely" (SSKY:n päänäyttely)

Mökkeilyä

Jutin rokotukset + Vilin silmätulehdus + Vilin talirauhanen

Myheels-viikonloppu kasvattajan mökillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti