keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Traumaattisen patellaluksaation tilanne omistajan silmin

Polvilumpio meni pois paikoiltaan 7.7.
Ja toisen kerran 18.7.

Sunnuntaina on neljä viikkoa ensimmäisestä kerrasta ja torstaina kaksi viikkoa jälkimmäisestä.

Käytiin eläinlääkärissä saamassa yllämainittu diagnoosi 12.7.

Vili ei näyttänyt kipua muuta kuin laukatessaan, silloin se jätti astumatta jalalle, sitäkään ulkopuolinen ei olisi huomannut, koska jalan liike oli muuten täysin oikea. Se vaan ei osunut maahan, hipaisuja ei lasketa, koska nekään ei ole käyttöä.

Vili määrättiin kahdeksi viikoksi lepoon ja Dolagis-kuurille (tulehduskipulääke).

Saikku sai jatkoa, koska polvi meni uudelleen edellisen lepojakson aikana. 

Huomenna on kaksi viikkoa kulunut edellisestä tapaturmasta ja ollaan menossa Eläinlääkäriasema Aistiin Niina Sorvarin fysioterapiaan (klik).

Eläinlääkärireissun (12.7.) jälkeen ollaan menty lyhyillä hihnalenkeillä, Jussi tosin eilen paljasti että piti Viliä pari päivää sitten vapaana ihan pienen hetken! :D Törkeetä. Mä en oo ajatellutkaan. Eilen päästettiin se virallisesti irti ensimmäistä kertaa. Käytiin uittamassa sitä vähän ja kaikki meni onneksi hyvin. Se ei yllättäen totellut koko aikaa, vaan välillä oli pakko ottaa muutama juoksuaskel. Oli kiva huomata, että nyt se jo varasi oikealle jalalle, eikä jättänyt hyppäämättä sille :) 

Tänään, keskiviikkona, ei tehdä mitään, koska huomenna on tuo fyssariaika.

Tilanne on tällä hetkellä lohdullinen, tottakai varaudun pahimpaan ja mietin päivittäin leikkausta, mutta usko siihen että näillä mennään, ei ole hiipunut. Odotan, että fysioterapeutti kertoo fysioterapian auttavan tässä tilanteessa, ja kehoittaa meitä sen lisäksi käymään uimassa ja ostavan jonkun tasapainopallon (Dobo tms.).

Koirauimalassa viime vuoden puolella.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Lentomu*kkuja!

Melkein meni herrrrmot kun oltiin keskiviikkona oikeen otettu tehtäväksi, että mennään käymään Herttoniemen näköalapaikoilla ensimmäistä kertaa ikinä. Noh, nättiähän siellä oli synkästä ilmasta (kukaan ei oo varmaan vielä huomannut että se luvattu helle ei tullutkaan) huolimatta, MUTTA apua. En ottanut sillä reissulla enempää kuviakaan kuin kaksi ja molemmat pistän kohta tähän. Paikka oli täynnä lentomuurahaisia! Maassa, ilmassa, vaatteissa, koirissa, ....

No mutta, sitten kun muurahaiset on häipynyt (kuollut) niin mennään sinne uudestaan! Tai odotellaan sen verran, että Vilin jalka on parantunut, maasto oli sen verran epätasaista että sinne ei mennä enää kuin terveillä polvilla. JA VAPAANA.

(Sen takia kuollut suluissa, koska meidän takapihalla on lentomuurahaisten joukkohauta. Niitä vaan tippuu koko ajan lisää jostain mun auringonottotuolille ja kaikki elottomana, mitä täällä tapahtuu!)



torstai 25. heinäkuuta 2013

KIITOS sille joka keksi Kongin

Haha. Ihanaa! Ostin tiistaina Jutillekin oman kongin ja nyt mietin että 
OI MIKSI EN OLE OSTANUT SITÄ AIEMMIN :)

Nuo molemmat on niin ahneita, että puuhaavat mielellään pitkänkin aikaa kongiensa kanssa. Vaikka tämä on vasta kolmas kerta kun Juti ja Vili saa ne yhtäaikaa, on niillä jo oma tapansa innostua ja tarjota tiettyjä asioita. Vili syöksyy samantien kevythäkkiin, koska se on nyt tottunut syömään herkkunsa siellä. Juti muuten vaan häseltää ja vinkuu ja on selkeästi innoissaan. 

Nyt kokeilin ensikertaa laittaa märkäruokaa kongin täytteeksi. Aiemmin oon survonut juustoa kongiin, ja pistänyt mikron kautta pakkaseen. Myös maksamakkaraa ollaan käytetty.

Saan sillä korvattua yhden Jutin tämän hetkisistä neljästä ateriasta/vrk, kun tungen M-kokoisen kongin täyteen Naturedietin penturuokaa. Se huono puoli tossa ruoassa on, että se on vähän turhan riittoisa pelkästään tähän hommaan. Pitää varmaan sekottaa ihan normiruokaankin, jottei tartte roskiin heittää. Tai no Vilin ruoasta saan survottua yhteen kongiin noin kolmasosan. Luulisi että tollainen pari päivää jääkaapissa säilyy avattuna :)


Sitten kuvia siitä pitkästä tunnista minkä verran aikaa meni jäätyneen kongin sulatukseen ja sisällön syömiseen!


Hämmästyin katsoessani kamerasta tätä alla olevaa kuvaa, kyllä tosta koirasta sittenkin saa ruman kuvan näpsästyä!   ;)


Ostin myös Hill'sin märkäruokaa, jonka luulen olevan meille kätsympi, kun on pienistä määristä kuitenkin kyse, eikä ruokaa ole ostettu ruoaksi. Jos noin voi sanoa. Meillä tällä ruoalla leikitään :D

Lopuksi pitää tietenkin tarkistaa kuinka siistiä työtä kaveri on tehnyt.

So oldsChOOL

Kotijäätelö (=jäätelöautot) lopettaa toimintansa 18.8.2013! Voi surkeus.

Jäätelöauton ääni aina keskiviikkoisin tuo mieleen paljon lapsuudenmuistoja.

Pienenä ajeltiin aina poikien kanssa fillarilla jätskiauton perässä Muuramen pikkuteillä.

Heiteltiin ilmaan legendoja, että oltiin maattu maassa ja jäätelöauto ajoi meidän yli, ei renkailla, vaan siten että auto ajoi meidän yli osumatta meihin. That was so cool..

Vaikka meidän pakastin pursuaa koirien luita, niin eilen kun kuulin tutun dididididii dididididiii di diddi diddi diiiii - äänen oli PAKKO hakea kotoa rahaa ja juosta jäätelöautolle kesken koirien lenkin. Onneksi oltiin jo kotimatkalla, jäi vaan loppulenkin haistelut tekemättä, mutta ne pystyi tekemään sitten kun olin onnellinen jäätelöpaketin omistaja, eikä ollut enää mikään kiire mihkään :)

Jäätelöauto, jäätelöauton kuski (+ mun jäätelöpaketti), pikku-Juti ja iso-Vili.

Nyt pystyn joskus todistamaan lapsenlapsille, että kyllä, jäätelöautoja on ollut olemassa.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Heurekalla hengailemassa

Aiemmin ollaan käyty Heurekan nurtseilla vaan treenaamassa. 
Nyt tarkoitus oli rauhoittua ja nauttia lämpimästä illasta. 
Onnistuttiin aika hyvin.


Reppana, yritti niin kovasti päästä osingoille Vilin luusta, mutta eih, ei Vili lämmennyt ja jakanut luutansa. Olin siis ostanut kaksi luuta, mutta se kaverin on aina parempi.




Oli ihanan rentouttavaa olla vaan, näin keskellä viikkoa pääsi jopa vähän irti arjesta! 
Ei ollut mihkään kiire, kelloa ei katsottu, ainakaan sillä silmällä, että kotiin pitäisi lähteä. 
Oltiin hyvissä ajoin liikenteessä ja nautittiin ilta-auringosta.

Oon nyt perjantaihin asti yksinhuoltajana, eli koirat joutuu olemaan pitkät päivät yksin kotona. Huomenna on tarkoitus lähteä töiden jälkeen kävelemään Herttoniemeen. Mukaan lähtee tälläkin kertaa viltti ja luut! Ja jos on kuuma, otetaan me pelastusliivitkin messiin :)