Tuskanhiki

Eilen tuli varmistus sille, että meillä on ekat tokokisat 30.3. Ojangossa. Tuomarina on Juha Kurtti. Fiilikset on sekavat, mutta eiköhän nää tästä ihan hyväks käänny. Juupajuu :D Se miksi teen tästä itselleni näin ison jutun on vielä epäselvää. 

Näitä pelkään:

1. Kehääntulotarkastus -  Vili juoksee karkuun minkä kerkiää.

2. Luoksepäästävyys - Sama kuin edellinen.

3. Paikkamakuu - Liian mielenkiintoiset vieruskaverit tai tutut naamat kehän laidalla.

4. Seuraamiset - Hajut kiinnostaa enempi, ja minä pallo punaisena (häpeästä) koitan kaikin keinoin koiraan koskematta saada sen kiinnostumaan seuraamisesta. 

5. Seisomaan jääminen - Joku muu, esimerkiksi istuminen :D

6. Maahan jääminen - Sama kuin edellinen.

7. Luoksetulo - Ööh. Se, että se ei kuuntele ja "odota" käskystä lähtisi vaikka seuraamaan.

8. Hyppy - Keksii jotain ihan omaa. Tuijottaa mua kuin typerää.

9. Kokonaisvaikutus - Ohjaaja ei saa koiraan mitään kontaktia, koira karkaa kehästä ja palkkaantuu tästä nähdessään tuttuja ja tutut huomioivat sen :D

Miltäs kuulostaa.. Hahah :D Positiivinen ajattelumalli tulossa varmaan vielä ennen kisoja. Ensi maanantaina on kisaharkka, ehkä saan sieltä itseluottamusta.

Nämä oli siis kauhukuvia, jos jollekkin jäi epäselväksi. Ei, Vili ei ole tuollainen ainakaan vielä tähän asti ollut, mutta ei noista heelereistä koskaan tiedä mitä ne keksii.

Vilille kelpaa myös hevosen luu.

Tylsää

Perjantai-iltana kun pesin hampaita, mun niska naksahti silleen etten pystynyt tekemään mitään. En ees nukkumaan. Nyt on maanantai, ja ensimmäinen päivä kun voin jo vähän kääntää päätä. En kuitenkaan vielä oo työkykyinen, torstaina vasta. Viikonlopulle oli vaikka mitä suunnitelmia, aurinkokin paistoi, mutta suoraansanottuna en paljoa viikonlopusta muista, sängyn pohjalla vietin suurimman osan ajasta.

Tää onkin ollut varmasti tosi ahdistavaa myös Vilille, koska se ei yhtään ymmärrä että mitä tää tällänen nyt on, että "oot kotona, mutta mitään et tee mun kaa". Toisaalta taas oon hyvin otettu siitä huomiosta mitä oon saanut siltä; valvoo mun unia ja vahtaa jokaista mun liikettä, seuraa vessaan jos mahdollista ja petaa vessan matosta mun jalkojen päälle pedin ja nukahtaa siihen. Oon ihan 100 varma, että se tietää, että oon kipeä. 

Aamulla lastenohjelmia piiiitkän aamulenkin sijaan.

Ja vähän lisää lastenohjelmia. Muumit ja ruudussa VILIjonkka.

Onneksi Vili malttoi myös seurata telkkua parin ohjelman verran, ennenkuin huomio-show alkoi.

Tää päivä onkin tosiaan ollut helpompi, ja ollaan tehty jo vähän jotain. Käveltiin pitkä lenkki päivällä metsässä ja pelloilla. Etsittiin monta kertaa mun kadonneita rukkasia ja tehtiin mitä huvitti. Kotona tehtiin takapääharjoitteita Vilin lelulaatikon avulla, käännettiin se ympäri ja pyörittiin ympäri. Ensin etutassut laatikolla molempiin suuntiin, ja sen jälkeen takatassua laatikolla ja molempiin suuntiin. Jälkimmäinen on paaaaljon vaikeampi. 

Toko

Oli myös tokotreenit jossa Vili jostain syystä oli tosi häiriöherkkä, lähinnä erään tyttökoiran perään. Voih noita nuoria poikia ja niiden ajatuksen juoksua. Paikkamakuun pelasinkin varman päälle ja palkkasin muutaman kerran ja vasta lopussa uskaltauduin normaalin matkan päähän odottelemaan kun huomasin, että Vili rauhoittui. Tehtiin myös ruutua ja seuraamista. Lähetys ruutuun namialustalle ja bileet. Vili lähtee herkkujen luo aina mukavalla vauhdilla. Seuraamista suoraan vasemmalle, sitä ollaankin joskus ihan huvikseen tehty ja se meni ihan ok. Peruuttaminen meni myös ihan hyvin, kriteereinä se, että perusasennot alussa ja lopussa ok. Eihän se peruuttanut, mutta en sitä pyytänytkään. Liikkui kuitenkin mun mukana.

Tällä kertaa treeneissä se ontui lopussa vasenta etutassua? Ihan vähän aikaa ja sitten ei taas mitään.. En huolestunut, koska se ei kipuillut ja se meni niin pian ohi. Ehkä joku pieni venähdys tai sitten se astui jonkun jutun päälle?

VOF

Jo perinteeksi muodostunut perjantai-illan Voice Of Finland kerää koko meidän poppoon J:n siskon sohvalle. Ja lattialle.

Agitreenien tiivistelmä

Taisi olla poika vielä vähän väsynyt tiistain putkirallista. Meidän osalta treeni jäi aika lyhkäseksi, mutta saatiin siihen onneksi onnistumisiakin. Oma koordinaatio tulee aina ongelmaksi kun pitää nopeasti käyttää yhtäaikaa sekä käsiä että jalkoja. Jalat kyllä liikkuu, kiitos siitä jalkapallolle, joka niitä on liikuttanut kohta noin 20 vuotta. Käsillä kun ei ole jalkapallossa muuta hommaa kuin tasapainon ylläpito, niin oon iha ulapalalla välillä niiden kanssa.

Koirankoppi vinossa. On se sillä kaatunutkin, eikä oo moksiskaan. Eikä todellakaan opi virheestä, ehkä se on siitä hauskaa. Kyllähän tolla saa enempi huomiota, kuin sillä, että olisi ihan normaali ;)

Päätös tokokokeesta

Pari päivää sitten sovin itseni kanssa, että 11.3. oon kärppänä ilmoittautumassa HSKH:n järjestämään toko-kokeeseen, mikä on 30.3. Oon kerennyt käydä tässä jo kaikki skenaariot läpi, miten meille voi käydä, eniten niitä kauhuskenaarioita tietenkin. Jännittää ihan hirveästi pelkkä ajatus siitä kun kädet vapisten soitan ja ilmoittaudun, en tiedä mitä toivon sieltä vastattavan; "tervetuloa!" vai "valitettavasti alokasluokka on täynnä, mutta pistän teidät 3:lle varasijalle".

Nyt kyllä loppuu tää mun jännittäminen. Miks kaikkea pitää jännittää?! Jotta elämä olisi jännempää? Mun ei näköjään tarvitse tehdä edes mitään "tosi hurjaa" saadakseni jäätävän jännitysen elämään.

Oon nyt koittanut tehdä selväksi, ettei hallilla haistella maata. Tai ylipäänsä treenatessa. Viime viikolla Maaret soitti ja kertoi lukeneesa Caniksesta, kuinka haistelua voi pitää myös yhtenä palkkausmuotona. Se artikkeli kuulosti pikakelauksella tosi mielenkiintoiselta, mutta totesin sen ehkä olevan meille liian haastava.. Jos siellä maassa ei olekkaan tytön tai herkun hajuja, niin ei Viliä silloin kiinnosta käyttää nenää. Huoh. Eilen myös aksatreeneissä mietittiin ääneen, että jossei muu auta, niin vedetään herneet nenään!

Olin jo kirjoittamassa että "olisin tosi tyytyväinen jos nämä menisi ihan ok......." ja listaamassa asioita minkä toivon onnistuvan, mutta kesken jutun ajattelin, että enhän mä tolla asenteella pääse minnekkään. Me lähdetään tekemään parhaamme ja pitämään hauskaa! Tottakai toiveissa on se 1 tulos ja sen myötä huikean fiilis! Aika älytöntä se kieltämättä olisi, mikäli saavuttaisin jotain sellaista, mistä en aikaisemmin osannut kuvitellakkaan (meille se olisi siis oikeasti iso juttu) ja vielä Vilin ollessa alle 2 vuotta! Mutta eipä nyt vielä lähdetä keulimaan. Toteampa kuitenkin vielä sen, että meillä on parhaimmillaan ihan hitsin hyvät mahdollisuudet onnistua :)